Tulosta

Blogi


Kohtaamisen Galleria® -blogissa opettaja kohtaa opettajan arjen kohtaamisten keskellä. Jokaisen opettajan päivä on täynnä ainutlaatuisia ja arvokkaista kohtaamisia, joista osa jää muistoihin ikimuistoisina. Näitä arjen kohtaamisia haluamme jakaa tässä blogissa juuri Sinun kanssasi. Olet lämpimästi tervetullut Kohtaamisen Galleria® -blogin kirjoittajaksi -laita viestiä Kohtaamisen Gallerian Facebookissa ja jaa arjen kohtaamisesi lukijoiden kanssa.

Julkaistu , julkaisija

#yksilöllinen #urakka #what?

Untitled_design_1

#yksilöllinen #urakka -whaaaat?

 

Uuden opetussuunnitelman rantauduttua perusopetukseen, media on myllyttänyt sitä runsaasti. Jopa PISA -tulosten heikkenemiseen on löydetty vastaus opetussuunnitelmasta, jota parhaimmillaan on toteutettu vasta reilun vuoden. Suurin osa opettajista on vielä siirtymävaiheessa uuden opetussuunnitelman käyttöönotossa. Toistaiseksi lukemani ja kuulemani kritiikki on liittynyt opetussuunnitelman väärinymmärrykseen (asia on irroitettu yhteydestä tai opetussuunnitelman kokonaisuudesta) tai on kritisoitu toissijaista lähdettä, esimerkiksi mediassa esiin nostettua “opetussuunnitelman” ohjaamaa toimintaa, joka ei opsin tuntevalle edusta opetussuunnitelman ideologiaa laisinkaan.

 

Esimerkiksi Helsingin sanomissa “huolestunut vanhempi” kirjoitti alkusyksystä todellisesta huolestaan. Hänen mukaansa kotona ei ehditä opetella kaikkea sitä, mitä koulussa ei ehditty opiskella. Äidin mukaan Uuden opetussuunnitelman mukaisen opetuksen lopputulos on se, että lapsi jätetään itse täysin vastuuseen omasta oppimisestaan. Lapset uupuvat, ja suhde ­koulunkäyntiin kyynistyy entistä aikaisemmin.
 

Äidin huoli on todellinen. Jossain mennään pahasti metsään, jos koulussa on niin kiire, että siellä ei ehditä opiskella. Pahasti metsään mennään myös silloin, jos koulussa ei olekaan kiire, mutta ei huomata sitä, että oppilas ei ymmärrä opiskeltavaa asiaa. Hyvä kysymys on se, onko tämä opettajan vai oppilaan haaste? Minusta vastaus on vallan yksiselitteinen: meillä opettajilla on vastuu oppilaan oppimisesta myös silloin, kun ohjaamme oppilasta ottamaan vastuuta oppimisestaan ja opiskelustaan. Tämä vastuunottaminen on yhtälailla opiskeltava ja opetettava asia kuin mikä tahansa muu asia. Se vaatii aikaa, ohjausta ja harjoittelua, pienin askelin opettajan ja oppilaan tiedostamaa tavoitetilaa kohden. Sitä ei opita heittämällä oppilas laidan yli ja katsomalla, kuinka hän oppii “uimaan”.

 

#uusiops #kukaaneioleopettanutopelleopsia #montasataasivua #mitenmukaarvioidaan #rastejalukkarissa

 

Uusi opetussuunnitelma ei ole oikeasti uusi. Se on julkaistu vuonna 2014. Sitä ennen se oli luettavissa ja kommentoitavissa luonnosversiona. Se otettiin kouluissa käyttöön syksyllä 2016. Opettajat olivat sitä tekemässä erilaisissa työryhmissä. Silti suurin opetussuunnitelman kritisointiryhmä löytyy opettajista. Miksi näin? Suurin syy tähän on se, että opetussuunnitelmaan ei ole perehdytty kokonaisuutena, vaikka sen kirjoittamiseen onkin osallistuttu jonkin oppiaineen näkökulmasta. Tämä itsessään aiheuttaa kysymyksen siitä, kuinka oppiainekohtaisista osioista voidaan saada yhteneväiset, mikäli kokonaisuuteen, esimerkiksi yhteiseen arvopohjaan, toimintakulttuuriin, arviointiin tai oppimisympäristönäkökulmaan ei olla perehdytty? Hyvä kysymys on sekin, miksei ole perehdytty? Tämän jälkeen ei ole ihme, että opetussuunnitelmasta nousee jos jonkinmoisia oletuksia, joista sitä on helppo kritisoida. Kun koko kokonaisuutta ei ole ymmärretty. Miten tämä näkyy käytännössä?

 

Ylen A-studion Koulukorjaamossa esiteltiin alkusyksystä opetustapaa, jota kutsutaan kasvatustieteessä viikkosuunnitelmaopetukseksi. Kansankielisempi nimitys kyseisestä oppimistavasta on Urakka-malli”. Opetustavan perusidea on se, että kouluviikon alussa oppilaille annetaan  suunnitelma tehtävistä, jotka heidän tulee tehdä kuluvalla viikolla. Oppilaat tekevät ja tarkistavat viikkosuunnitelman tehtävät itsenäisesti. Loppuviikosta katsotaan yhdessä opettajan kanssa, kuinka tehtävien teko onnistui. (https://koulujasivistys.wordpress.com/2016/04/17/viikkosuunnitelmaopetus/.) Niin ja sitten on tämä versio, jossa alkuviikosta opetellaan asiat yhdessä ja loppuviikosta urakoidaan…

 

#siiswhat? #voikooppimistaurakoida? #nopeatelävätjasyöväthitaat?

 

Koulu ja sivistys - sivustolla todetaan, että viikkosuunnitelmaopetuksessa oppilaat voivat vaikuttaa siihen, missä, milloin ja kenen kanssa he opiskelevat. Konkreettisemmin sanottuna oppilaat voivat päättää siitä, tekevätkö he tehtävät lattialla vai oman pulpetin ääressä, millä oppitunneilla ne tehdään ja kuinka kauan yksittäisiin tehtäviin käytetään aikaa sekä tehdäänkö tehtävät yksin, parin kanssa vai ryhmässä.  (https://koulujasivistys.wordpress.com/2016/04/17/viikkosuunnitelmaopetus/. )

 

#tehtävätjoopajoo #opetekeetehtäviä #vanhemmattekeetehtäviä #kaikkiurakoi #draganddrop #tietoedellämennään #mitähäntässäarvioidaan #kustantajattykkää

 

Pohdittaessa oppilaan kehitystä ja yksilöllisyyttä, opetussuunnitelmaa ja edellä esitettyä huolestuneen vanhemman pohdintaa, ja verrattaessa sitä viikkosuunnitelmaopetukseen, heräsi minullakin huoli.

Lastenpsykiatrian ylilääkäri Puustjärvi totesi luennollaan, että ihmisen toiminnanohjaamisen taidot kehittyvät 30.- ikävuoteen saakka. Kuinka voimme olettaa, että oppilaalla on kyky päättää oppimisensa suhteen siitä, milloin ja miten hän esimerkiksi opiskelee viikon aikana annetut tehtävät? Oppilasta tulee toki auttaa tiedostamaan omaa oppimista ja keskittymistä tukevia toimintatapoja ja menetelmiä, kuten ohjata häntä pohtimaan, onko hänen parempi opiskella pulpetin ääressä tai lattialla, kirkkaassa valossa tai hämärässä, yksin tai ryhmässä - ja auttaa häntä huomioimaan sitä, miksi juuri tietynlaiset tilanteet tai paikat auttavat häntä keskittymään paremmin. Oppilasta tulee auttaa oppimaan oppimiseen ja oppimisen edistämiseen. Mutta, onko mahdollista, että oppilaalta odotetaan oman toiminnanohjaamisen, tässä tapauksessa oppimisen ohjaamisen ylemmän tason toimintoja, kuten suunnittelua siitä, kuinka hän suunnittelee esimerkiksi työnsä sijoittumisen viikolle? Vaikka viikkosuunnitelmaopetuksen kaltaista organisatorisesti avointa opetusta perustellaan juuri sillä, että oppilaat saavat käyttää yksilöllisen ajan yksittäisiin tehtäviin eli käytännössä nopeasti oppivat voivat edetä pidemmälle ja hitaammin oppivat saavat tarvitsemansa ajan oppimiseen, haasteeksi nousee se, että oppilas ei uutta tietoa konstruoidessaan voi etukäteen osata arvata, minkä verran hän tarvitsee tämän asian oppimiseen aikaa. Jos kaikille annetaan suurinpiirtein samat tehtävät ja ajan voi suunnitella itse, loppuviikosta nopeat ovat edistyneet aikataulun mukaisesti ja enemmänkin, kun osalla voi olla loppuviikosta paljon tehtäviä jäljellä. Näitä sitten opiskellaan (tehdään, suoritetaan, urakoidaan) kotona viikonloppuna. Pahimmillaan lapsi tunnollisesti ennakoi loppuviikolle kuormittuvaa taakkaa (tai häpeää ehtimättömyyttään), ja ongelmaa - tehtävävyyhtiä - pyritään ehkäisemään työskentelemällä kotona pitkin viikkoa, jolloin vanhemman - joka tilanteen ymmärtää - huoli on todellinen.

 

Mikäli tällaista toimintaa perustellaan koulun taholta opetussuunnitelman ohjeellistamaksi, kritiikki opetussuunnitelmaa kohtaan on aiheellinen. Ne, jotka ovat opetussuunnitelman perusteisiin perehtyneet, tietävät kuitenkin, että uusi OPS ei tällaiseen toimintaan ohjaa. Opetuksessa edetään tavoitteiden suunnassa laaja-alaisen osaamisen taitoja kehittäen ja arviointi kohdistuu tavoitteiden saavuttamiseen arvioinnin kohteen viitekehyksessä. Kirjan sivuja täyttämällä ja tehtäviä urakoimalla opsissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamisen arviointi vaatii mielestäni opettajalta yliluonnollisia taitoja -voihan niitä joillakin olla!

 

Viikkosuunnitelmaopetusta perustellaan myös sillä, että “oppilaat voivat oppia arvioimaan itse omaa oppimistaan, koska he tarkistavat tehtävät itse”.  (https://koulujasivistys.wordpress.com/2016/04/17/viikkosuunnitelmaopetus/.) Tälle perusteelle voidaan aiheellisesti esittää kysymys siitä, mitä esimerkiksi väärän vastauksen huomioiminen kertoo oppilaalle hänen oppimisestaan?

 

Opetussuunnitelmassa oppimisen arvioinnin kohteet liitetään tavoitteisiin, ei sisältöihin, siitähän jo tuossa yllä mainitsinkin. Mikäli sisällön oppimista arvioidaan oikein-väärin  ja tehty-ei tehty -asteikoilla, arvioidaan siinä aivan eri asioita, mitä opetussuunnitelma ohjaa arvioimaan ja mihin oppimisen arviointi perustuu.

 

#pitäisköhuolestua #tehtävä6s45 #oikein #väärin

 

Otetaanpa esimerkki vaikkapa Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksesta:

 

Tavoite 3/15 ohjaa oppilasta käyttämään luovuuttaan ja ilmaisemaan itseään monipuolisesti erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa, myös draaman avulla. Tätä tavoitetta kohti työskenneltäessä oppilasta ohjataan tuntemaan ja arvostamaan kulttuuriperintöä ja osallistumaan uuden kulttuurin luomiseen samalla, kun hän harjoittelee ilmaisukeinoja erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa. Arvioinnin kohteeksi opetussuunnitelma määrittelee tässä tavoitteessa ilmaisukeinojen käytön.


 

Opetussuunnitelman mukaan oppilaalle tulee tietää jo ennen oppimisprosessia tavoitteet siitä, mitä oppimiselta odotetaan, millaisia kriteereitä oppimiselle asetetaan, ja kuinka oppilas voi saavuttaa oppimiselle asetetut tavoitteet.

 

Mietin kyllä tosissaan, minkälaisen urakan  ja mitä oppikirjan tehtäviä ja monisteita laittaisin oppilaani tekemään, jotta voisin arvioida vuorovaikutustaitojen kehittymistä, toimintaa vuorovaikutustilanteissa ja puheviestintätilanteissa toimimista, kun tavoitteena on opastaa oppilasta vahvistamaan taitoaan toimia rakentavasti erilaisissa viestintäympäristöissä ja ilmaisemaan mielipiteensä, ohjata oppilasta huomaamaan omien kielellisten ja viestinnällisten valintojensa vaikutuksia ja huomioimaan toisten tarpeita ryhmäviestintä- tilanteissa sekä  kannustaa oppilasta kehittämään myönteistä viestijäkuvaa sekä halua ja kykyä toimia erilaisissa, myös monimediaisissa vuorovaikutustilanteissa? Ai niin, ehkä oppilas saa tästä osaamisestaan palautetta tarkistaessaan tehtävänsä itsenäisesti.

 

#kuinkatuttuseopsolikaan #sisältöoppimisenvälineenä #tavoitteetarvioinninkohteena #laajaalaisenosaamisenkehittyminen

 

Koulutuksen ja sivistyksen sivustolla viikkosuunnitelmaopetusta perustellaan myös sillä, että “oppilaat yleensä tottuvat työtapaan melko helposti” ja ”Useimmat lapset työskentelevät tässä työmuodossa mielellään, joskus jopa innostuneesti”. Sisäsyntyisen motivaation synnyttämiseen pyrkiville opettajalle ei kuitenkaan riitä se, että joskus jotkut jopa innostuvat tästä työskentelystä. Vaikka emme voi taata, että aina kaikki innostuvat kaikesta, pyrkimys opetuksen yksilöllistämiseen ja oppilaan oman kiinnostuksen huomioimiseen tulee oppimisprosessia suunniteltaessa olla niin suuri, että opettajina odotamme, että oppilaat innostuvat aiheesta. Tai sitten etsimme yhdessä oppilaan kanssa aiheesta tai työskentelytavoista asioita, jotka innostavat oppilasta.

 

#oppilaanelämismaailma #yksilöllisyys #oppimisenautenttisuus

 

Urakkatyöskentely tai viikkosuunnitelmaopetus pyrkii eittämättä edistämään oppilaiden kykyä itsenäiseen oppimiseen, mikä sinällään on tärkeä taito, jota tulee harjoitella pienin askelin oppilaan eri toimintaympäristöissä, siis myös koulussa. Se, voidaanko sitä harjoitella onnistuneesti antamalla alkuviikosta oppilaalle koko viikon tehtävät, on iso kysymys. Etenkin, kun tarkastellaan perusterveen ihmisen toiminnanohjaamisen taitojen kehittymistä. Koska nämä taidot kehittyvät vielä pitkälle aikuisuuteen, lasta ei tule tarkastella pienenä aikuisena, jolla nämä kaikki taidot jo ovat ikäänkuin lähes kehittyneinä ja niitä viimeistellään suurta itseohjautuvuutta vaativilla toiminnoilla.

 

Lastenpsykiatrian ylilääkäri puhuu primaarista ja sekundaarisesta oppimisvaikeudesta -tässä kohdin höristin korviani - Primäärin oppimisvaikeuden tunnistan. Se on todellinen ja siihen opettajana pyrin antamaan kaiken tukeni, jo ennakoiden oppimistilanteita pyrkimällä luomaan ne sellaisiksi, jotka auttavat oppilasta etenemään oman oppimisensa ehdoilla. Mutta sekundaarinen oppimisvaikeus -tästä en ollut kuullutkaan aikaisemmin. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että opettaja aiheuttaa toiminnallaan oppilaalle oppimisen esteitä. Tätä siis opsissa tarkoitetaan, kun siellä todetaan seuraavaa: "Oppimisympäristöjen suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset tarpeet. Näin voidaan ehkäistä oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarvetta. Tuen tarpeen mukaan räätälöidyt oppimisympäristöt voivat olla osa oppilaan suunnitelmallista tukea." (OPS2014, 50)

 

Oppilaan ohjaamatta jättäminen tai itsenäisen suunnittelun ja toiminnan liiallinen vaatiminen, aiheuttavat nimenomaan ongelmia oppilaan toimintaan, oman oppimisen suunnitteluun ja oppimismotivaatioon. Itsenäisen toiminnanohjauksen vaatiminen liian aikaisin ei ole yksilöllisen oppimisen mahdollistamista vaan päinvastoin, oppilaalta vaaditaan sellaisia asioita, joihin hän ei ikänsä, taitojensa ja kehityksensä mukaan ole vielä valmis.

 

Tässä OPS-myllerryksessä olen miettinyt miettimästä päästyäni, miten sinä, opettajakollegani, olet lukenut, tulkinnut, ymmärtänyt ja siirtänyt oman luokkasi toimintakulttuurin rakennusaineiksi opetussuunnitelman oppilaan yksilöllisyyteen ja sen huomioimiseen viittaavat sanat ja lauseet, jotka esiintyvät todellakin 213 kertaa Perusopetuksen opetussuunnitelmassa!   Omaa opettajuuttani puhuttelevat tällä hetkellä seuraavat kohdat, jotka ohjaavat toimintakulttuurini, työtapojen ja oppimisympäristöjen suunnittelua omassa työssäni:

 

  • "Oppilaan kiinnostuksen kohteet, arvostukset, työskentelytavat ja tunteet sekä kokemukset ja käsitykset itsestä oppijana ohjaavat oppimisprosessia ja motivaatiota." (OPS2014, 17)

  • On tärkeää ottaa huomioon oppilaiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä sekä huolehtia siitä, ettei edistymisen ja osaamisen osoittamiselle ole esteitä." (OPS2014, 48)

 

Yksilölliset tarpeet -tätä sanaparia mietin pitkään. Mitä ovat ne yksilölliset tarpeet, joiden tunteminen, tunnistaminen ja tunnustaminen ehkäisevät koulunkäynnin tuen tarvetta? Mitä, jos en tiedäkään niitä ja aiheutan itse omalla toiminnallani oppilailleni koulunkäynnin tuen tarpeita, niitä sekundaareja oppimisvaikeuksia? Entäpä oppilaideni kiinnostuksen kohteet, arvostukset, tunteet sekä kokemukset ja käsitykset itsestä oppijana -omalla toiminnallani vahvistan myös oppilaideni käsitystä itsestään oppijana -mahdollistanko luokassani jokaisen oppilaan parhaan osaamisen ja taidon esilletulon opetuksessani?  Siihen liittyy myös tuo viimeinen lainaus -osaanko todella ottaa huomioon oppilaiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä? Siis oikeasti, onko minulla riittävästit tietoa, joka on elintärkeää, jos ja kun haluan tarjota oppilailleni mahdollisuuden yksilöllisten ominaisuuksien ja potentiaalin maksimaaliseen hyödyntämiseen?

 

#opettajanaiheuttamaoppimisvaikeus #oppiminenonainakivaa #perustuntimikäseon

 

Tunnistaminen ja tunnustaminen –siinä kaksi sanaa, joita opiskelen ensi viikonloppuna -vakavasti ja hyvillä mielin. “Yksilöllisyys tarkoittaa sitä, että jokin erillinen kohde – subjekti tai objekti – koostuu ominaisuusryhmästä, joka on uniikki, ainutlaatuinen.” -näin kuvasi Hikipedia tuota mystistä sanaa. Kohtaamisen Gallerian® -aforismikortissa se heijastuu minun, opettajan katseesta -

 

Olen ihmeellinen, aito, valloittava

Ainutlaatuinen peilikuva

Silmissäsi

 

©Kohtaamisen Galleria

 

Postin mukanaan tuomaa OpenBuJo® -webinaaria kuunnellessani ymmärsin, että olen löytänyt polun, jota kulkiessani olen luottavaisena matkalla kohti aidosti yksilöllisiä kohtaamisia “uudenvanhan” opsin viitekehyksessä, rennosti, urakoimatta.

 

#OpenBujo® #uniikitoppilaani #oppimisenesteitäeiole #tunnista #tunnusta #kivijalkanapedagogiikka #opetosaa



 


 


 

Lue koko viesti
Powered by Powered by